Nuorena äidiksi


Yllätys raskaus on kenelle tahansa asia joka vaatii totuttelua. Mutta entä jos tulisit yllättäen raskaaksi ja vielä alaikäisenä. Näin kävi Katariinalle tämän ollessa vasta 17-vuotias.

Katariina oli vasta 17-vuotias kun hän tuli yllättäen raskaaksi. Lapsen isä oli Katariinaa vuotta vanhempi eli 18-vuotias. Raskauden alettua parin suhde oli vakaalla pohjalla, mutta pari oli ollut vasta lyhyen aikaa yhdessä. Katariinan mukaan lähipiiri suhtautui raskausuutiseen hyvin tai kukaan ei ainakaan näyttänyt negatiivisia tunteitaan Katariinalle. Nuoren Katariinan äiti avusti oman asunnon saamisessa ja vauvan tavaroiden hankinnassa. Katariinan vanhempi sisko osti vaunut tulevalle vauvalle.

"Sain samanlaista kohtelua kuin kuka tahansa tuleva äiti."

Neuvolassa Katariina sai asiallista kohtelua. Kertaakaan hänen kykyjään vauvanhoidosta tai lapsen kasvattamisesta ei iän vuoksi epäilty. Katariina kokee että sai neuvolasta hyviä neuvoja ja vinkkejä tulevaa vauva-aikaa varten. Vinkit ja neuvot olivat tärkeitä, koska Katariinalla ei ollut ennestään kokemusta pienen vauvan hoitamisesta.
Vauvan synnyttyä arki alkoi sujua hyvin. Lapsen isä osallistui aktiivisesti vauvan hoitamiseen. Vaikka Katariinalla ei ollut ennestään kokemusta pienten vauvojen hoitamisesta oppi hän nopeasti tunnistamaan vauvan tarpeet. Vauva oli onneksi helppo. Hän söi ja nukkui hyvin alusta lähtien.

Taloudellisesti nuoriperhe pärjäsi. Ylimääräisiin huvituksiin ei ollut varaa, mutta kaikkeen tarpeelliseen kyllä. Lisäksi Katariinan ja lapsen isän vanhemmat tukivat nuorta perhettä taloudellisesti tarpeen vaatiessa.

Katariina ei koe jääneensää mistään paitsi, vaikka saikin lapsen nuorena. Hän kokee että hänen tarinansa 17-vuotiaan nuoren elämästä ovat varmasti erilaisia kuin monen muun, mutta se ei häntä häiritse. Hänen ystävät suhtautuivat vauvaan innolla. Moni ystävä auttoikin Katariinaa vauvan hoidossa. Myös sellaiset ystävät joiden kanssa Katariina ei ollut niin aktiivisesti yhteydessä halusivat tulla tervehtimään vauvaa.

"Olen onnistunut kasvattamaan fiksun pojan, vaikka olinkin nuori hänet saadessani."

Katariina ei missään nimessä kadu lapsen saamista nuorena. Hän kokee että onnistunut kasvattamaan fiksun pojan, vaikka hän olikin nuori tämän syntyessä. Katariina kokee että nuorena hän jaksoi hyvin vauva-ajan tuomat haasteet. Nyt Katariinalla on teini-ikäinen itsestään huolehtiva poika, kun monella tuttavalla ja ystävällä kaikki tämä on vasta edessäpäin.Nykyisin Katariina on 31-vuotias kolmen lapsen äiti. Katariinan pojat ovat 13vuotta ja 2vuotta. Keskimmäinen tytär on 8-vuotias. Katariinan kahdella vanhimmalla lapsella on sama isä. Muutama vuosi sitten Katariina erosi kahden vanhimman lapsensa isästä. Ero oli riitaisa ja sen takia tällä hetkellä Katariinan välit vanhimpien lasten isään ovat huonot, mutta lasten asioista he pystyvät kuitenkin sopimaan. 

" Koulun vanhempainillat ovat sellaisia missä asian yleensä huomaan."

Katariinan esikoinen ei ole koskaan kommentoinut mitenkään äitinsä ikää, eikä hän koe itsekään niin paljoa ikäänsä ajattelevan. Katariinan mukaan koulun vanhempainillat ovat sellaisia missä asian yleensä huomaa koska muut vanhemmat ovat häntä huomattavasti vanhempia. Välillä asia tuntuu kiusalliselta, mutta näissä tilanteissa hänen itsetuntonsa kohoaa kattoon, eikä Katariina välitä muiden päästä varpaisiin-katseista.

"Mitä neuvoja antaisit heille jotka suunnittelevat tai haluaisivat saada lapsen nuorena?"

Neuvoina voisin antaa: Hyvä tukiverkosto, vakaa suhde lapsen isään, asioiden järjestely tärkeysjärjestykseen, sosiaalisen elämän ylläpito myös pikku vauva aikana, itsestä ja omasta jaksamisesta huolehtiminen, arvostelijoista ei kannata välittää, avun hakeminen arkeen mikäli kokee apua tarvitsevansa. Positiivinen asenne ja itseensä ja kykyihinsä luottaminen vauva-arjessa ja kasvatuksessa.

Kuka hän on?

Katariina 31-vuotias äiti

lapset: Teemu 13, Tilda 8 ja Niclas 1v 11kk


Julkaistu: 12.3.2016 klo 14.30

Photo credit: Darren Johnson / iDJ Photography via Foter.com / CC BY-NC-ND