Lapsen unen tarve

Vauvan unen tarve

Vastasyntynyt vauva nukkuu suurimman osan vuorokaudesta. Vastasyntynyt vauva voi nukkua vuorokaudessa jopa 20tuntia. Jokainen vauva on kuitenkin yksilö joten unen määrässä voi olla suuriakin eroja. Unen tarve vähenee kuitenkin ensimmäisten kuukausien aikana paljon. Yhden kuukauden iässä vauvat nukkuvat enää keskimäärin 16tuntia vuorokaudessa, joka on neljä tuntia vähemmän kuin alle kuukauden ikäisellä vauvalla. Puolivuotiaana lapsi nukkuu keskimäärin 14tuntia vuorokaudessa.

Vauvan ollessa noin 3-4kuukautta vanha voivat vanhemmat hoitorutiineillaan vaikuttaa vauvan uneen. Säännöllisessä päivärytmissä on tärkeää noudattaa säännöllisiä ruokailu-, ulkoilu- ja päiväuniaikoja. Vauvan ollessa 3-4kuukauden ikäinen on hyvä alkaa tehdä eroa yön- ja päivän välille. Yöllä voidaan pyrkiä pitämään heräämiset mahdollisimman lyhyinä. Syöttämiset ja vaipanvaihtamiset on hyvä hoitaa ilman turhia seurusteluja vauvan kanssa.

Taaperon unen tarve

Yhden vuoden iässä lapsen unentarve on noin 12-13tuntia vuorokaudessa. Tästä 10-11tuntia nukutaan yöllä ja 1-2tutia päivällä. Yksi vuotiaista lapsista osa nukkuu vain yhdet päiväunet, mutta osa tarvitsee vielä kahdet unet jaksaakseen. Suurinosa lapsista siirtyy yksiin päiväuniin viimeistään 18kk iässä.

Lapsen ollessa 1,5-3v heidän unentarpeensa on noin 11-13tuntia. Suurinosa lapsista nukkuu päiväunia suunilleen kolmen vuoden ikään asti. Osan lapsista kohdalla päiväunet jäävät pois 2-3vuoden iässä, mutta yleensä tämä tarkoittaa pidempiä noin 12tunnin yöunia. Melko harvinaista on, että lapsi lopettaa päiväunien nukkumisen alle 2vuoden iässä.

Leikki-ikäisen unen tarve

Leikki-ikäisen lapsen unentarve on n. 10-13tuntia. Unentarve on kuitenkin yksilöllistä ja lapsikohtaista. Tuntimäärää paremmin unen riittävyydestä kerto se kun lapsi herää pirteänä ja hyväntuulisena. Joillakin lapsilla on tarve päiväuniin tai päivälepoon vielä yli kolmen vuoden iässäkin.