Jooga raskausaikana

Tekstin on kirjoittanut Nelli Wojcik ja se on julkaistu Kochanie-blogissa.

Olenkin täällä muutamaan otteeseen maininnut käyväni nyt äitiysjoogassa, kuten kävin myös Lukaa odottassani. Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että jooga on erinomainen harrastus odottaville äideille eikä aikaisempaakaan joogakokemusta tarvita. Itse olen kyllä aiemmin harrastanut jonkin verran sekä hatha- että astangajoogaa, mutta ihan hyvin pärjäisin näillä äitiysjoogatunneilla ilmankin. Tavalliseen joogaan verrattuna äitiysjooga on paljon lempeämpää ja rauhallisempaa - kenties jollekin kovempaan vauhtiin tottuneelle liiankin. Toki joogassa muutenkin oman kehon kuuntelu on tärkeää, mutta raskausaikana se vielä korostuu. Liikkeitä tehdään oman jaksamisen mukaan, juuri sen verran kuin sinä päivänä hyvältä tuntuu; vessahädänkin iskiessä on ihan ok (ja jopa suotavaa) hipsiä vaikka kesken harjoituksen pois salista, ja muutenkin tunneilla vallitsee hyvin lempeä ja rauhoittava tunnelma. Vaikka joogaharjoitukset ovat erittäin hyviä keholle, joka raskausaikana kokee ihan erilaista kuormitusta normaalitilaan verrattuna, niin mielestäni tunneilla silti parasta on juurikin se rauhoittuminen ja rentoutuminen. Minulle nämä maanantai-illan joogatuntini ovat yksi viikon kohokohtia; se on minun oma pieni hetkeni ihan vain itselleni, mahdollisuus keskittyä vain oman kehon ja mielen kuunteluun sekä vahvistaa yhteyttä sisälläni kasvavaan vauvaan. Tunnin jälkeen on aina levännyt ja raukea olo, vaikka liikkeet tuntuvat kyllä hyvällä tavalla ihan fyysisestikin - mistään pelkästä makoilusta ei siis ole kyse. Fyysisesti ainakin itse olen saanut joogasta apua moniin raskausajan vaivoihin, kuten selkäkipuihin. Hengitysharjoitukset auttavat myös synnytykseen valmistautumisessa, samoin kuin reisiin, lantioon ja niveliin kohdistuvat harjoutukset.

Tosi monet joogakoulut järjestävät äitiysjoogaa, ja lisäksi kannattaa rohkeasti tutustua myös työväenopistojen tarjontaan. Itse kävin Lukaa odottassani ihan joogakoulun tunneilla ja nyt tällä kertaa olen työväenopiston kurssilla - molempiin olen ollut tyytyväinen. Monesti näihin äitiysjoogakursseihin kuuluu myös yksi tai kaksi kertaa "synnytysvalmennusta", jonka varsinkin esikoista odottaessani koin hyödylliseksi. Vaikka muistan kyllä itse kärsineeni juuri sillä synnytysvalmennuskerralla aikamoisista supistuksista eikä keskittymisestä meinannut tulla mitään, mutta pääsipä ainakin kokeilemaan hengitys- ja rentoutumisharjoutuksia melkein kuin tositoimissa! Äitiysjoogan voi aloittaa missä vaiheessa raskautta tahansa, meidänkin tunneilla käy sekä ensimmäisellä että viimeisellä kolmanneksella olevia, mutta suurin osa taitaa olla tällä toisella kolmanneksella niin kuin itsekin olen. Minä olen kokenut hyödyllisimmäksi aloittaa joogan juuri näillä +20 - viikoilla, kun vatsaa (ja vaivoja) alkaa jo jonkin verran olemaan, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Loppuun haluaisin vielä kertoa pienen joogaperinteeseen liittyvän uskomuksen, joka ainakin minua, hormoneissani herkistelevää odottavaa äitiä kovasti liikutti. Joogaopettajani kertoi tämän ensimmäisellä tunnilla ja voi olla, etten sitä ihan täydellisesti muista, mutta ainakin ajatus toivottavasti välittyy. Joogaperinteessä nimittäin uskotaan, että 120 päivää hedelmöittymisen jälkeen vauvan sielu laskeutuu äidin kohtuun. Tämä sielu tavallaan valitsee omat vanhempansa: jokaisen sielu värähtelee tietyllä tavalla, ja näin äidin ja vauvankin sielut löytävät toisensa. Vaikka en ole kovin hengellinen ihminen, niin tämä tarina kuitenkin liikutti ja hymyilytti. Että kaikki ei olisikaan vain sattumaa, vaan sillä on jokin tarkoitus, miksi juuri tämä lapsi on minun. Hih. Jos joku asiaan paremmin vihkiytynyt osaa kertoa tästä enemmän tai paremmin, niin kommentoikaa! En todellakaan osannut kertoa tätä yhtä hienosti kuin opettaja, mutta minua se puhutteli. Ajattelen tätä ajatusta usein varsinkin noilla joogatunneilla, kun rauhallisten liikkeiden lomassa tunnen pienet potkut vatsassani.

Kokosin vielä alle muutamia äitiysjoogaan liittyviä linkkejä sekä youtube-videoita, joiden avulla joogaamista voi kokeilla helposti ihan vain kotonakin! Lisää kannattaa etsiä hakusanoilla "äitiysjooga", "raskausjooga", "prenatal yoga" ja "pregnancy yoga". Ihan vaikka vain viidentoista minuutinkin rauhoittuminen venyttelyineen ja hengitysharjoituksineen päivässä tekee hyvää,  suosittelen kokeilemaan vaikkei jooga välttämättä äkkiseltään edes tuntuisi omalta jutulta.

https://babyfit.fi

https://yogobe.com/fi/yogamom/raskausjooga

http://greatist.com/move/prenatal-yoga-poses

http://www.healthline.com/health/pregnancy/best-videos-prenatal-yoga

http://prenatalyogacenter.com/free-online-videos/

Suosittelen myös Malla Rautaparran kirjaa "Raskaus, synnytys ja äitiys -Äidiksi omaa kehoa kuunnellen"!

Teksti & Kuva Nelli Wojcik