Imetys

Yksi suurimmista syistä minkä vuoksi imetys yleensä loppuu ennen aikojaan on tietämättömyys imetyksen faktoista. Esimerkiksi bloggaajamme Julia Kolmen lapsen kaaos-blogista onkin kirjoittanut blogiinsa näin: "Todella moni äiti kokee imetyspettymyksen syystä tai toisesta. Suurin syy miksi imetys kaatuu on tietämättömyys. Tämä on se syy miksi me ei Jaden kanssa onnistuttu ja sen olen tajunnut vasta nyt Kaspianin aikana. Aina syytin vain sairaalassa annettua lisämaitoa ja pulloa. Mutta totuus on se, että mä en vain tiennyt imetyksestä yhtään mitään.

Imetys kaatuu usein siihen kun ''maito vain loppuu.'' Jep, maito voi loppua, mutta imettämällä maito ei lopu. Mitä enemmän vauva on rinnalla, sitä enemmän maitoa muodostuu. Maito ei siis niin vain lopu jos vauva saa maitoa pelkästään rinnasta. Tästä ollaan montaa mieltä, mutta tämä on fakta. Maidon loppumiseen tarvitaan ihan eri tekijä kuin se itse imetys, jotta maidoneritys lähtisi laskuun." 

Tiesitkö sinä imetyksestä esimerkiksi seuraavat asiat:

Maidontuloon vaikuttavat esimerkiksi:

-Hormonaalinen ehkäisy
-Joku muu lääkitys
-Kuukautiset
-Raskaus
-Osittainen pulloruokinta

Mitä enemmän vauva saa äidimaitoa tai korviketta pullosta, sitä vähemmän vauva viettää aikaa rinnalla ja näinollen maidoneritys voi heikentyä.

Maito riittää kun:

-Vauva kasvaa vähintään 500g/kk
-Pissavaippoja on päivässä vähintään 5

Rintaruokitun vauvan kakkaamisesta ei voi päätellä riittääkö maito, sillä kakkaamisen väli voi olla jopa 14vrk ja se katsotaan vielä normaaliksi. Jos vauva ei pissaa tarpeeksi tai kasvaa alle suosituksen, niin silloin suositellaan imetyksen tehostamista, vaikka neuvolassa useimmiten tyrkyttävätkin korviketta lisämaidoksi. Imetystä voit tehostaa niin, että imetät mahdollisimman usein ja tarjoat rintaa vaikka vauva ei itse ilmaisisi nälkäänsä. Imetystä tehostaessa kannattaa myös vaihdella rintaa usein saman syötön aikana. Myös ihokontakti on erittäin tärkeää. Maidontuloa voi tehostaa myös imetysteellä, kaikilla se ei välttis toimi, mutta mitä olen lukenut niin suurimmalla osalla se on auttanut. Vauvan kasvuun voi vaikuttaa myös huono ja suppea imuote. Jos imuote ei ole kunnossa, niin vaikka vauva kuinka imisi maitoa ei välttämättä tule kunnolla.

Myös rintaraivarit ovat täysin normaaleja kehitykseen kuuluvia kausia joilta harva välttyy kokonaan. Koko lapsuushan on täynnä erilaisia kausia ja imetyksen suhteenkaan ei niiltä kausilta säästy.

Vauvat voivat raivota rinnalla oikeastaan ihan mistä tahansa syystä, esimerkiksi:
-Jos heruminen on liian hidasta
-Haluaisi vain imeä, mutta rinnasta tulee maitoa
-On jo liian kova nälkä
-Vauva on liian väsynyt
-Vauva on tottunut jo pullon helppouteen, eikä jaksa nähdä enään vaivaa rinnan imemiseen.

Rintaraivari kokemuksistaan Julia kertoo seuraavasti: "Me ei olla myöskään Kaspianin kanssa vältytty rintaraivareilta ja parhaimmillaan mä olen kävellyt ympäri kämppää monta tuntia, jotta olisin saanut pojan syömään. Ja lopulta tuo jätkä on kuin onkin luovuttanut ja napannut sen tissin hyvillä mielin suuhunsa. Siitä mikä auttaa rintaraivareihin en oikein osaa itsekkään sanoa. Itse koitin kaikenlaiset kikkakolmoset ja osa toimi osa ei. Parhaiten auttoi aika ja sinnikäs yrittäminen. Niin monta kertaa teki mieli kaivaa pullo ja korvikepönttö kaapista ja luovuttaa. Mutta ei, en luovuttanut. En tälläkertaa!"

Tilastollisesti hyvin moni vanhempi lopettaa imetyksen ennen kuin suositeltu täysimetyksen kesto on saavutettu ja syitä lopettamiselle on monia. Hyvin useat äidit kertovat imetyksen lopettamisen syyksi maidon yhtäkkisen loppumisen, vaikka maidontuotannon ei pitäisi imettämällä loppua.

Nämä seikat eivät tarkoita maidon loppumista:
-Vauva haluaa olla usein rinnalla. (Vauvat hakevat rinnalta syömisen lisäksi myös läheisyyttä ja lohtua. Lisäksi vauvoilla on eri kehitysvaiheissa tiheänimunkausia, jolloin vauva haluaa olla rinnalla yllättävän paljon)
-Yllämainitut rintaraivarit
-Vauva jää kiukkuiseksi syömisen jälkeen
-Vauva hylkii rintaa
-Rinnat tuntuvat tyhjemmiltä kuin ennen
-Et heru pumpulle 

Nykysuositushan on täysimettää 4-6kk ja monet luulevat tämän myötä, että kiinteät/sormiruokailu täytyy aloittaa 4kk iässä, mutta se ei ole niin. Suositus on alkaen 4kk iästä, ei ennen sitä (Ellei lääkäri näin suosittele) ja suositus on myös, että kiinteät/sormiruokailu aloitetaan viimeistään 6kk iässä. Äidinmaito on vauvan pääasiallinen ravinto vuoden ikään saakka ja siksi suositellaankin, että maito annetaan aina ennen kiinteää ruokaa. Kiinteät kannattaa aloittaa silloin kun vauva itse näyttää valmiudet siihen. Esimerkiksi kun vauva osaa istua itse tuettuna ja on kiinnostunut ruuasta. Se että vauva pönkää kielellä kiinteitä pois suusta on sen merkki, että vauva ei ole vielä valmis kiinteisiin. 

Neuvolan kuuluu THL:n mukaisesti neuvoa pienten lasten äitejä imetyksessä, sekä kannustaa imettäviä äitejä jatkamaan jos äiti ja lapsi tahtovat jatkaa imetystä. Mitään suosituksia imetyksen lopettamisen takarajasta ei ole ja jos joskus saat neuvolasta käskyn lopettaa imetyksen jonkin muun kuin lääkärin kertoman terveysriskin (esimerkiksi äidin pakollinen lääkitys) vuoksi niin neuvolan terveydenhoitajaa, hammaslääkäriä tai lääkäriä kannattaa kehoittaa tutustumaan virallisiin imetyssuosituksiin. Jos olet kiinnostunut hankkimaan lisätietoa imetyksestä, suosittelemme lukemaan Imetyksen Tuen internetsivuja, sekä liittymään Imetyksen Tuen Facebook-ryhmään jossa on koulututettuja tukiäitejä neuvomassa imetykseen liittyvissä asioissa, sekä imettäviä äitejä antamassa vertaistukea.

Jos kumminkin imetys ei jostain syystä onnistu tai tahdot lopettaa sen äidintahtisesti niin ei hätää. Imetys ei ole hyvän äitiyden mittari ja jokainen äiti on varmasti paras äiti lapselleen ruokintatavasta riippumatta kunhan lapsi saa ikäiselleen sopivaa ravintoa. Imetyksestä ei myöskään kannata ottaa itselleen liiallista stressin aihetta, vaan nauttikaa läheisyydestä lapsen kanssa niin pitkään kuin imetys suinkin jatkuu äidin ja lapsen tahdosta.

(c) Kuva ja kursivoitu teksti Kolmen lapsen kaaos-blogi