Arkea ja juhlaa suurperheen yksinhuoltajana

Jos sen värein kuvailisin, se olisi kuin kirjavin räsymatto. Aamut, kun ei olekaan taustatukea, kun kouluun lähdöt takkuaa. Ei kaikua, joka toistaisi: "Kyllä se on noustava kouluun isojenkin kollien".

Entäs ne iloiset uutiset? Lapsi on loistanut, äiti on niin iloinen, mutta kenen kanssa jakaa se kupliva hyvänolon tunne?

Some, facebookiin postaatte ne kurjat ja fantastiset hetket. Jaettu riemu on moninkertainen ja jaettu suru ainakin puolittuu. En varmasti ole ainoa facebookkia rakastava yksinhuoltaja.

Täydellisyys on työlästä. Yksinhuoltaja kamppailee, ettei tulisi sanomisia, ei tutkimuksia, passaa lapsiaan voimiensa äärirajoilla. Kyllä nämä kullannuppuni pärjää siinä missä ehjienkin perheiden. Suurperhe tuo lisätaakan siihenkin, ei riitä että on eroperhe, on vielä lisäksi liian suuri perhe. Ei aika voi riittää joka lapselle, saako ne ollenkaan huomiotakaan. Kuinka synttärit, niitähän on jokaikinen kuukausi. Suurennuslasin alla, siltä se usein tuntuu.

Minulla on 13 lasta, 8 poikaa ja 5 tytärtä lisäksi 9 lastenlasta. Täyttä riemullista elämää, selviytymistä. Itsensä unohtamista. Tänään koen suurta onnea, että olen tähän päivään asti jaksanut. Iloa ystävistä, kavereista, yhteiskunnan tuesta(kyllä sitä on saatu). Mielessäni elän joskus tulevia aikoja, kun lapset on kaikki omillaan. Elän kuitenkin tässä, kun vielä kömpii yöllä viereen lohtua kaipaava lapsi, joskus.

Muutimme juuri, soviteltiin isoa porukkaa neljään pieneen makuuhuoneeseen. Äiti jäi ilman kammaria. Erilaisuus entiseen elämään korostui taas. Antaako yksinhuoltaja kaikessa periksi, unohtaa oman tilan tarpeen. Äiti ja isä plus lapset, joka kodissa lie vanhemmilla se oma huone. Äiti ja lapset, lapsille niin hyvää kuin on mahdollista, äiti kyllä pärjää ilmankin.

Koulussa taistelet sen paikkasi. Minuun suhtaudutte kuin muihinkin. Taistella se piti. Vaikka ala-asteella on minun lapsia neljä, yläasteella kolme, minä kyllä vaadin arvostuksen. Sen, että lapsenikin on normaali, huolimatta siitä, että sisarussarja on laaja. Kokemuksenikin koulusta on laaja. Yli 20 vuotta olen ollut koululaisen vanhempi. Toivoisin, että yhteiskunta ymmärtää arvostaa suurperheen yksinhuoltajan viisautta.

Työelämä on kutsunut jo kauan. Mistä löytää aikaa opiskelulle ja työlle, kun aika menee kaikki arjessa selviytymiseen. Se on ongelma, johon etsin kuumeisesti ratkaisua lähiaikoina. Työhaluja olisi, ehkä, mutta koti lapsineen ei pyöri itsekseen. Kompromissit, ne on aina ennenkin löytynyt. Arjen jakaja, sen tyhjän tilan huomaan tässäkin.

Ongelmia on, mutta täysinäinen elämä iloineen ja suruineen, tätä en tyhjään vaihtaisi edes sillä rankimmallakaan hetkellä. Yksinhuoltaja on yhtäkuin sankari. Suurperheen yksinhuoltaja on yhtäkuin supersankari.

Katariina Koivulampi, 13lapsen yksinhuoltajaäiti

Teksti & Kuvat: Katariina Koivulampi